Dataekosysteemeistä apua yhteisten haasteiden ratkomiseen
Kampanja: Dataekosysteemikokeilut 2024 - 2027
Yhteiskunnan ongelmat monimutkaistuvat ja datan määrä jatkaa voimakasta kasvuaan. Voisiko kaupunki ratkoa näitä ongelmia entistä vaikuttavammalla tavalla laajemman datapohjan ja uusien yhteistyökumppanuuksien avulla? Tämä on dataekosysteemitoiminnan ydinajatus.
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin kaupungin intranet-sivustolla 12.12.2024. Artikkelin ovat kirjoittaneet Ville Meloni ja Tanja Lahti jotka toimivat Helsinki dataekosysteemeissä projektin projektipäälliköinä.
Kaupunki on pitkään ilmaissut tavoitteensa toimia data-alustana (linkki vie ulkoiseen palveluun), jonka avulla mm. ulkopuolisille toimijoille syntyisi mahdollisuus kehittää uusia palveluita ja innovaatioita. Avoimen datan palvelu HRI (linkki vie ulkoiseen palveluun) on yksi esimerkki tällaisesta toiminnasta ja se on ollut tärkeä etappi datayhteistyötä tukevan toimintakulttuurin polulla.
Seuraavana vaiheena on strateginen ja tavoitteellinen yhteistyö yhteisten haasteiden ratkomiseksi datalla. Haasteiden ratkomiseen tarvitaan usein ulkopuolisia yhteistyötahoja, mutta osa voi ratketa kaupungin sisäisenä datayhteistyönä. Tämän edistämiseksi perustettiin keväällä 2024 Helsinki dataekosysteemeissä -projekti eli HEDEKO, joka on osa kaupungin tiedon johtamisen hankekokonaisuutta. HEDEKON projektiryhmässä on jäseniä kaupungin toimialoilta ja liikelaitoksista.
HEDEKO tukee yhteisten datapohjaisten palveluiden kehittämistä
HEDEKOlla tuetaan kokeiluja, joista opitaan datapohjaisen yhteistyön hyödyistä mutta myös vaadittavista kyvykkyyksistä. Oppien avulla tuotetaan työkalupakkia, joka tukee dataekosysteemisen toiminnan hyödyntämisessä sekä suosituksia siitä, miten tällaista yhteistyötä voisi edesauttaa johtamisen näkökulmasta kaupungilla. Samalla toimialat saavat lisäarvoa ydintoimintansa kehittämiseen ja monitoimijaisen datayhteistyön tueksi.
Vuosittain toteutetaan kahdesta neljään käyttötapausta. Yhteinen nimittäjä näille on todellinen ongelma, jonka ratkaisussa usean eri toimijan välisestä datayhteistyöstä voisi olla hyötyä. Tänä vuonna on edistetty lasten ja ikäihmisten liikkumiseen sekä työllisyydenhoitoon liittyviä kokeiluja.
Työllisyydenhoidon kokeilussa HEDEKO teki yhteistyötä Kelan ja Helsingin kaupungin työllisyyspalveluiden asiantuntijoiden sekä Ennakoivat palvelut –projektin kanssa. Syksyn kokeilukimaran tuloksena saatiin oppeja datayhteistyön edistämiseksi sekä työtöntä työnhakijaa palvelevien tilannekuva- ja ennustemallikonseptien kehittämiseksi.
Työdataekosysteemikokeilun opit löytyvät Työdataekosysteemikokeilu – Kokeilukiihdyttämö (linkki vie ulkoiseen palveluun)
Mitä seuraavaksi vuonna 2025?
HEDEKOn käynnistysvuonna lähdettiin liikkeelle käyttötapauksista, joiden toteuttamista jatketaan osin uusilla teemoilla vuonna 2025. Tiekartalla on myös ensimmäinen versio toimintamallista, joka auttaa hyödyntämään dataekosysteemistä yhteistyötä omassa toiminnassa. Samalla tiivistetään yhteistyötä ja autetaan tekemään näkyväksi kaupungin tiedolla johtamisen projekteja, jotka toimivat perustana ja mahdollistavat dataekosysteemisen toiminnan skaalautumisen.
Otamme mielellään vastaan ajatuksia ja ehdotuksia koskien HEDEKOn toimintaa ja mahdollisia käyttötapauksia, joten ole rohkeasti yhteydessä niin jutellaan lisää!
Datastrategi Tanja Lahti ja Hankepäällikkö Ville Meloni, Helsingin kaupunki (sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@hel.fi).
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...